
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskusta verkostossamme edustaa Tuomas Korkiakangas, joka työskentelee palvelupäällikkönä yrityksille suunnatuissa palveluissa.
Korkiakangas kertoo, että Yrityspalvelut-yksikössä pyritään auttamaan yrityksiä ja yhteisöjä ympäristövastuutyön eri vaiheissa. Kierrätyskeskuksella on pitkään kokemukseen perustuva asiantuntemus organisaatioiden ympäristötyön kehittämisestä.
“Kiertotalous on toimintamme ytimessä ja pyrimme luomaan uudelleenkäytön ratkaisuja yhteistyössä yritysten kanssa. Haluamme jatkossa vahvistaa edelleen rooliamme kiertotaloudessa, laajentaa palveluvalikoimaamme ja toimia yhä vahvemmin myös yritysten kumppanina sekä asiantuntijuutemme osalta, mutta myös tavaran uudelleenkäytön käytännön ratkaisujen toteuttajana. Etsimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia kehittää ja tuottaa kiertotalouden ratkaisuja.”
Mikä on sinun kiertotalousvinkkisi muille?
“Paras kiertotalousvinkkini muille on, että tarttukaa rohkeasti ideoihin ja lähtekää ennakkoluulottomasti miettimään, miten kiertotalous voisi tehostaa juuri teidän toimintaanne. Verkostoja löytyy varmasti, tässä hetkessä kukaan ei jää yksin. Kiertotalous on mahdollisuus!”
Kiertotalouskiihdyttämö
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy kehitti Circular Economy Go -hankkeen Kiertotalouskiihdyttämössä tavaroiden uudelleenkäyttöön liittyvän kuratointikonseptin.